Kokkolalaiset hakivat niukan 0-1 voiton Länsikentältä.
Hurjassa voittoputkessa oleva GBK aloitti tämänkin ottelun terävästi. Ottelua oli pelattu vain viitisen minuuttia, kun Petteri Jokihaara keskitti pallon oikealta etutolpalle, josta Miika Hohenthal ohjasi pallon upeasti verkkoon vieden vierailijat nopeasti johtoon.
GBK olikin niskan päällä ottelun ensimmäisinä minuutteina. Maalin jälkeen ote siirtyi kuitenkin kotijoukkueelle. Pallo liikkui nopeasti ja painetta saatiin luotua GBK:n päätyyn. Muutaman puolittaisen paikan jälkeen JBK sai paikkansa tasoitukseen, kun ottelua oli pelattu 17 minuuttia. Antti Palohuhta vapautti Mika Granholmin oikealta karkuun ja GBK-puolustaja Chris Corcoranille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin viimeisenä miehenä repiä JBK-kapteeni maahan. Pallo vietiin odotetusti pilkulle, mutta päätuomarilla ei ollut rohkeutta lähettää raitapaitaa suihkun puolella vaan mies selvisi varoituksella. Granholm itse asettui pallon taakse, mutta miehen laukaus leijaili selvästi yli maalin.
- Mielestäni on selvä punaisen kortin paikka, jos viimeinen mies kaataa yksinläpi olevan kaverin maahan rangaistusalueella. Peli olisi voinut muuttua täysin mikäli tuomarin rohkeus olisi riittänyt. Itse kuitenkin ryssimme rankkarin, joten turha sitä on alkaa enempää vatvomaan, JBK:n valmentaja Jukka Karjalainen päivitteli.
JBK:n hallinnan keskellä GBK vieraili JBK:n maalilla satunnaisesti. Paras paikka lisämaaliin avautui Hohenthalille, mutta JBK-vahti Jesse Öst torjui miehen tulisen laukauksen kulmaksi. JBK ei hallinnastaan ja lukuisista keskityksistään huolimatta onnistunut luomaan todella vaarallisia maalipaikkoja, joten tauolle lähdettiin vierasjoukkueen 0-1 johdossa.
Toinen puoliaika jatkui oikeastaan siitä mihin ensimmäinen jäi. JBK hallitsi, piti palloa GBK:n juoksiessa perässä, mutta maalintekopaikat olivat kortilla. Paras paikka tasoitukseen avautui Joni Remesaholle, joka pääsi puskemaan hyvästä Roope Ketojan keskityksestä, mutta pallo meni niukasti ohi maalin. GBK:lla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin odottaa paikkoja vastahyökkäyksiin. Niitä tulikin muutama, ja ne olivat sitäkin vaarallisimpia. Kärjessä viilettänyt härkä Misse Ebonque pääsi parikin kertaa kokeilemaan Jesse Östin torjumistaitoja, kuten myös Ville Huuhka, mutta ratkaisua ei syntynyt. Kun JBK:aan ei palloa verkkoon toimittanut, niin ottelu päättyi vierailijoiden 0-1 voittoon.
- Kaveri juoksi perässämme koko toisen puoliajan, mutta hallinta oli kovin näennäistä. Viimeisellä kolmanneksella nousi aina seinä vastaan. Hyökkäyspelimme oli kovin tehotonta ja passiivista. Kaveri sai tietenkin huippupaikkoja, joka oli ymmärrettävää koska pelasimme isolla riskillä kun haimme tasoitusta. Öst piti meidät taistelussa mukana loppuun asti, Karjalainen tiivisti.
- GBK on hyvä joukkue ja hyvällä joukkueella on myös hyvä tuuri kuten heillä tänään. Siitä on nyt osoituksena 10 voittoa putkeen, joten eiköhän se kerro kaiken heidän tasostaan. Pitää muistaa että mekin olemme voittaneet tänä vuonna tämmöisiä otteluita, joissa olimme GBK:n "kengissä". Tällä kertaa tämä meni toisin päin, Karjalainen totesi.
Tappiosta huolimatta Karjalainen johdattaa joukkueensa luottavaisin mielin tuleviin tärkeisiin kamppailuihin.
- Emme yltäneet tänään kauden parhaaseen, mutta emme myöskään pelanneet huonosti. Teimme monta asiaa hyvin ja ne meidän pitää saada mukaan ensi viikon otteluun. Parannettavaa on ja niiden asioiden kanssa tehdään hommia tulevalla viikolla, Karjalainen päätti.
JBK pelaa seuraavan ottelunsa ensi viikon lauantaina 20.8, jolloin Länsikentälle saapuu vieraaksi FC YPA Ylivieskasta. Ottelu pelataan klo. 16.00 alkaen.
0-1 Miika Hohenthal (Petteri Jokihaara) 80'

Jesse Öst (mv)
Flamor Syla
Lukas Ohls (79' Joakim Häggblom)
Johan Brunell
Roope Ketoja
Jimi Ruotsalainen (46' Yoel Fundusa)
Lee Brennan
Joni Remesaho
Toni Mensakov (60' Iidle Elmi)
Antti Palohuhta
Mika Granholm (80')
vaihtopelaajat:
Emil Öhberg (mv)
Joel Kaitfors

Johannes Wentin (mv)
Chris Corcoran (17')
Ville Jylhä
Lawrence Smith (50')
Max Åström
Tommi Halonen
Kim Ågren
Staffan Svenlin (70' Ville Huuhka)
Miika Hohenthal
Misse Ebonque (90' Lukas Rasmus)
Petteri Jokihaara (75' Aaro Hedman)
vaihtopelaajat:
Joonas Myllymäki (mv)
Jussi Roiko
Eetu Luokkala
Ross Kelly