Vaajakoskella kotijoukkue FCV voitti pisteen. JBK puolestaan hävisi kaksi.
Ottelun kulku oli hyvin selvä. JBK hallitsi tapahtumia alusta loppuun, ja kotijoukkue FCV yritti pysyä perässä iskien vastaan. Ottelu kauan kerennyt vanhentua kun FCV:lle avautui ottelun ensimmäinen maalipaikka. FCV-hyökkääjä pääsi nokikkain maalivahti Emil Öhbergin kanssa ja sijoitti pallon kohti takakulmaa. Pallo kuitenkin osui tolppaan ja jäi maaliviivalle pyörimään, josta Mathias Kronholm putsasi pallon pois.
Seuraavat tilanteet nähtiin FCV:n maalin edessä. Tommi Haanpää kokeili laukaustaan pariinkiin otteeseen, mutta vedot eivät löytäneet tietään verkkoon. Ottelua oli pelattu lähes kaksikymmentä minuuttia, kun JBK siirtyi johtoon. Joni Remesaho lähetti Haanpään karkuun vasemmalta, ja tällä kertaa Jaro-laituri ei erehtynyt vaan sijoitti pallon varmasti takakulmaan.
Maalin jälkeen paikkoja alkoikin avautumaan JBK:lle kuin liukuhihnalta. Haanpää pääsi toistamiseen karkuun, Mattias Wargh oli yksinläpi ja Mika Granholm oli parikin kertaa yksin maalivahtia vastaan, mutta FCV-vahti esti kaikki yritykset.
Kahdeksan minuuttia oli jaksoa jäljellä kun kotijoukkue tuli tasoihin ja vastasi samalla illan hienoimmasta suorituksesta. Ensin toisessa päädyssä Granholm oli epäonnistunut läpiajossa ja FCV lähti oikealta vastaiskuun. Millintarkka keskitys takatolpalle löysi Niko Kiiverin, joka tykitti pallon suoraan ilmasta yläkulmaan. Tauolle lähdettiin 1-1 tilanteessa.
Toinen jakso jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. JBK hallitsi tapahtumia ja loi paikkoja. Granholm, Wargh ja Haanpää eivät kuitenkaan onnistuneet läpiajoissaan, laukauksissaan tai puskuissaan. JBK-vahti sai toisessa päässä olla hyvinkin rauhassa. Kymmenisen minuuttia ennen loppua kotijoukkue rakenteli toisen puoliajan ainoan paikkansa, mutta Emil Öhbergin hieno tuplatorjunta pelasti JBK:n.
Maaleja ei enää nähty, joten pisteet jaettiin maalein 1-1.
JBK:n valmentaja Jukka Karjalainen ei ollut tyytyväinen tulokseen.
- Fakta on että me hävisimme tänään kaksi pistettä. Olimme ottelun aikana seitsemän kertaa yksin läpi ja loimme tukun muitakin paikkoja. Maalinteko tuntuu todella tuskaiselta tällä hetkellä. Oli tietenkin positiivista että saimme nämä paikat luotua, mutta eipä se lopussa paljon lämmittänyt, Karjalainen huokaili.
JBK pelaa seuraavan ottelunsa tulevana lauantaina, jolloin SC Riverball vierailee Pietarsaaren Länsikentällä.
0-1 Tommi Haanpää (Joni Remesaho) 19'
1-1 Niko Kiiveri 37'

Emil Öhberg (mv)
Flamor Syla
Lukas Ohls
Mathias Kronholm
Roope Ketoja
Lee Brennan
Yoel Fundusa (85' Joel Kaitfors)
Joni Remesaho (60' Jonas Granholm)
Tommi Haanpää
Mattias Wargh
Mika Granholm
vaihtopelaajat:
Anders Brunell (mv)
Jimi Ruotsalainen
Jan Virtanen

Sami Myllymäki (mv)
Joonas Laaksonen (56')
Jarmo Leskinen
Joona Ala-Porkkunen (75' Matias Kiesilä)
Kerkko Huhtanen
Jere Keskinen
Niko Kiiveri (88'->)
Niko Leppänen
Kimmo Huisman (90')
Otto Piili (77') (81' Arttu Hokkanen)
Jukka Kosonen (85')
vaihtopelaajat:
Jarkko Suonpää (mv)
Kimmo Tolvanen
Markus Kärkkäinen