01.09.2011 21:01
Viimeinen päivä elokuuta meni siirtoikkuna kiinni, joka samalla tarkoitti sitä että farmipelaajien liike pysähtyy. Loppukauden aikana pelaajat eivät enää voi liikkua Jaron ja JBK:n välillä, vaan Jaron valmentaja Alexei Eremenko joutui tekemään lopullisen päätöksen kuka pelaa missäkin joukkueessa.
Loppukauden ajan puolustajat Sergii Shpak, Johan Brunell ja hyökkääjä Giorgi Khidesheli pelaavat JBK:n paidassa. Näin ollen heitä ei enää tällä kaudella nähdä Jaron kokoonpanossa. Kielto ei kuitenkaan koske junioripelaajia, joten Simon Skrabb ja IIdle Elmi voivat edelleen pelata molemmissa joukkueissa. Myös maalivahdeilla on omat rajoitteensa, joten Jesse Öst voi ainakin toistaiseksi edustaa myös JBK:a.
JBK:n valmentaja Jukka Karjalainen ottaa ilolla vastaan liigatason vahvistukset.
- Saimme oikeastaan joka paikalle pelaajan. Shpak pystyy pelaamaan puolustuksen keskustassa ja laidalla. Brunellin voi tarvittaessa nostaa keskuspuolustajan tontilta keskikentälle ja Khidesheli pystyy pelaamaan oikeastaan missä vain hyökkäyksessä. Lisäksi saimme laadullista täytettä rinkiimme, joka on erittäin kapea loukkaantumisten vuoksi, Karjalainen kertoo.
Shpak ja Khidesheli ovat viimeiset kuusi viikkoa olleet Jarosta lainalla KPV:ssä Ykkösessä. Alkukaudesta Shpak pelasi Veikkausliigassa kaksi ottelua ja Khidesheli viisi ottelua. Johan Brunellille on kertynyt tältä kaudelta neljä Veikkausliigaottelua. Kaikki kolme on nähty tällä kaudella myös JBK:n paidassa. Shpak ja Brunell ovat pukeneet mustan paidan ylleen kuusi kertaa, joissa Shpak on tehnyt kaksi maalia. Khidesheli on puolestaan paukuttanut neljä maalia kolmessa pelaamassaan ottelussa JBK:ssa.